25.7.2011

Sesonkien taitteessa

Muistakaahan ihmiset käydä tekemässä vielä viimeiset löydöt kesän aleista! Näin elokuun kolkutellessa jo ovella alennusprosentit ovat suurimmillaan, joten kannattaa ehdottomasti visiteerata lähimmässä Studio25:ssa - vaikka heti huomenna!


Sitä mukaa kun edeltävä sesonki alkaa kadota pöydiltä ja rekeiltä, niiden paikat ottavat tietystikin tulevan syksyn ja talven tarjonta. Ainakin Turkuun on saapunut jo paljon kaikkea uutta ja aleshoppailun ohessa pystyy sivusilmällä kurkkaamaan vähän syysvaatteitakin. Vaikka mitään syksyähän ei vielä parane ajatella, nautitaan kesästä niin kauan kuin sitä on jäljellä!


Henkilökohtaisesti keskitin ostovoimani loistaviin Tiger of Sweden -alelöytöihin, mutta en mitenkään malttanut olla hypistelemättä houkuttelevia uutuusrekkejä. Hyvältä näytti niin naisten kuin miestenkin puolella ja huippujuttuja löytyy taatusti myös syksyllä, mutta palataan niihin tarkemmin sitten tuonnempana.


Tiesittekö muuten, että kulttuuripääkaupungissamme Turussa Studion valikoimassa on myös paikallisen Avaruusmuovin supermahtavia koruja? On pääskystä ja bambia ja ankkuria ja vaikka mitä! Kaulakorut ja korvikset ovat kaikki niin älyttömän ihania että saattaa valinnanvaikeus iskeä...

Kesäterkuin Johanna

0 kommenttia:

Lähetä kommentti